Somestani.

Somestani.

Joku saattaa ihmetellä, kun julkaisen kuvia itsestäni moninaisissa tilanteissa, täällä ja muualla somessa. Pääasiassa harrastuksistani. Huomattava osa niistäkin on elo-kuvallisissa tallenteissa esiintymisistä otettu. Moni arvelee minun olevan itserakas, narsistinen, että se olisi muka jotain erikoista esiintyä niissä. Ei ole. Ei tänä päivänä, se on harrastus muiden harrastuksien joukossa. Niissä saa ajan kulumaan, vaikka se joskus on hyvinkin pitkästyttävää, mutta monesti hyvin mielenkiintoista. Siellä(kin) tapaa mielenkiintoisia persoonia, niin näyttelijöistä, tuotanto henkilöstöstä ja monen kirjavasta avustaja kaartista. Siellä on aikaa ajatella, seurata tapahtumia. Ansio mielessä ne eivät ole kannattavia keikkoja. Useimmiten niihin osallistuminen maksaa enemmän kun niistä saa. 

Istahdettuasi esim. asemalaiturin penkille, pysäkeille odottamaan lähijunaa, bussia tai ratikkaa, antaen niistä vaikkapa muutaman (vuoroväli 10 minuuttia) mennä ohitse, laskea ajatus vapaalle ja miettiä omaa, nykyistä tai jo mennyttä työ- tai harrastus yhteisöä, niin huomaa, että jokaiseen työ- ja harrastus-yhteisöön syntyy ennen pitkää ryhmiä, joiden jäsenet tuntevat jonkin asteista yhteenkuuluvuutta. Tällaisten ryhmien synty- ja niihin kuuluminen, tai ainakin tietoisuus sellaisen olemassa olosta, on jokaiselle ehdottoman tärkeää jaksamisen kannalta. Erikoisen mielenkiintoiseksi tuon tekee se, ettei sitä itse edes aina tiedosta.
Tämä ajattelu, pohdinta on turvallista tehdä tosiaan pysäkeillä, vaikka siellä olisi muita ihmisiä. Niissä saat olla rauhassa, sillä olemmehan Suomessa ja suomalainen ei puhu. Vaikka kysyt häneltä, niin tämä katsoo sinua pitkään, ja siirtyy kauemmaksi.
Anteeksi, sanoinko pahasti? Olen Savolainen.

Viimeisen runsaan kolmen vuoden aikana olen tehnyt yhden keikan, jos muistan oikein. En myöskään ole ollut teatterin lavalla pariin-kolmeen vuoteen. Voi olla, että joskus palaan lavalle ja kameran eteen, tai sitten en. Lavalle tekee kyllä hieman mieli. En tiedä, että onko minusta lähtijäksi. Ei ainakaan minulla ole tarvetta niillä mitenkään "elvistellä". Näillä kuvilla ja tarinoilla kerron sukulaisilleni-kavereilleni, että mitä minulle / meille kuuluu nyt, tai mitä olemme vuosien saatossa tehneet. En tiedä, että katsooko - lukeeko kukaan näitä kuviani, juttujani. Teen kuitenkin sen mahdolliseksi, toteamalla kuitenkin: Se on annettu, mikä tarjottu.

Olen hyvin tietoinen siitä, että kun tänne jotain laittaa, niin tänne se jää, vaikka sen poistaisi. Mahdollisuus saada ne eteensä joskus myöhemmin, jopa vuosienkin päästä, jossakin hyvinkin yllättävässä tilanteessa on olemassa. Niitä voi joku jopa käyttää väärin. Otan riskin.

Miksi ottaa ja tallentaa kuvia, jos niitä ei muille näytetä. Itsellähän ne ovat muistissa.

Aikaisemmin, 50-60-70 ja 80 luvuilla, sekä vielä 90 luvullakin otetut kuvat teetettiin paperi-, dia ja videokuviksi albumeihin ja VHS nauhoille, sitten esiteltiin kuvia ehkä ylpeänä toisille. Pyydettiin (joku tekee niin vieläkin) oikein kahville ja katsomaan niitä. Eihän siinäkään mitään vikaa ollut tai ole, sekin on eräs sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Niin ei tehdä enää. Valitettavasti, varsinkin jos se pitäytyy, tai on pitäytynyt kohtuudessa.

Some korvaa albumit. Toimii matkakirjana, esittelee kullanmurut ja murujen murut, sekä näiden menestymiset, mikäli on saanut julkaisuun heiltä luvan (joka on tietenkin aina pyydettävä), ja kaikki vieläpä reaaliaikaisesti. Tapahtuu / on tapahtunut tässä ja nyt.

Kuten moni muukin, vaikkeivät julkaise itse mitään, tykkäämme katsoa, sekä lukea ja sitä kautta seurata sukulaisten ja kavereiden kuulumisia, heidän elämäänsä. Myös kissa-, koira- ja ruokakuvia. Joitakin kuvia tuijotamme pitkään, jotkut ohitamme kylmästi. Te voitte, ja tietysti teette samoin laittamillemme kuville, videoille ja kirjoituksille. Se, miten itse kukin menettelee niiden kanssa, tai käyttäytyy yleensä somessa, on joka kerta, ainut ja oikea tapa.

Somen kunniaksi ja ansioksi on kuitenkin luettava, että se on lähentänyt ja lämmittänyt uudelleen vanhoja ystävyyksiä, suhteita jotka ovat vuosien saatossa vieraantuneet erilaisista syistä. Kuronut välimatkat olemattomiin. Nyt soitat video-puhelun toiselle puolelle maapalloa samoin kuin kaverillesi ennen vanhaan seinän taakse ja vieläpä ilmaiseksi, saaden yhteyden sinne myös nopeammin.

Tausta kuva: Edinburgh ja sen linna. Paikka ja maa (Britannia) joihin olen tykästynyt aikoja sitten, maa jossa olen käynyt kerran, maaseudulla en kertaakaan. Pidän britti tyylisestä huumorista. Haikeana katselen kuvia Englannin ja Skotlannin maaseudusta - nummista, linnoista joissa varmasti viihtyisin. Yksi harvoista Tv ohjelmista joita katsoin oli: Kahden kerroksen väkeä, joka sijoittui viime vuosisadan puolenvälin aikaan. Ei se, että siinä oli tarkka luokkajako vaan se, että siinä molemmat luokat arvostivat itseään ja antoivat arvon toisille, kohtelivat toisiaan kunnioittaen ja ollen ylpeitä ammattitaidostaan, sekä arvostivat työtään. Näin pitäisi tehdä edelleenkin. 

Voi olla, että jotkut saattavat olla tästä avautumisestani erimieltä ja varmasti onkin. Niin pitääkin olla, hyvä, että olette edes lukenut.

Kuva: Tuija Ojutkangas.