Matkani varrelta.

Vanhempi ostaja. Kuva: Heidi Lindenin trailerin kuvauksista.

Oli aika jolloin elämäni koostui lähinnä kolmesta asiasta: työ, työ ja työ. No joo, olin minä sinä aikana myös mukana perheeni elämässä, tai ainakin yritin olla. Toteutuma oli liian vähän. Sitten, ehkä hieman reilun kymmenen - kahdenkymmenen vuoden ajan, jolloin vapaa-aikani lisääntyi, tuli harrastettua kaikenlaista, niistä enemmän alla olevista listauksista.
Nuo viimeisen parinkymmenen vuoden ajan tapahtumat ovat olleet elämäni toiseksi parhainta aikaa (Parasta aikaa on ollut tietenkin perheeni kanssa vietetty aika). Se on antanut paljon, se on myös vaatinut. Onnistumisen tunnetta. Uusia, mahtavia tuttavuuksia, jotka kantavat kauas. Se on helppoa, kun ei olla "sotkettu" mitään, on pysynyt puurot ja vellit omilla lautasillaan.
Runsaan viidenkymmenen vuoden, lähes jatkuva selän kipuilu on myös vaatinut veronsa. 
On tullut muutamia "lommojakin", jotka eivät ole vielä oienneet. 




 Kukas se kissan hännän nostaa? No kissa itse. Kukas muukaan?   


Pitkät-, teatteri elokuvat:

Putoavia enkeleitä
3 Simoa
Oppipoika (työ nimi; Fyren)
Mieletön Elokuu
Nigthmare2
 DAYS 3 NIGHTS
Syytön (Innocence)
Ainoat oikeat
Aikuisten poika.
He ovat paenneet
Mielensäpahoittaja
Toiset tytöt
Erikoisia tapauksia

 TV - elokuvat / minisarjat / lyhytelokuvat:

Suuri performanssi
Naisia kaupungilla
Katso ihmistä
Nymffit
TV2 Radio Millennium
Kansan mies
Diili 2013 (jokaisen jakson alussa, valokuvaajana)
Raja
Ihan sama (työ nimi: Kasper ja Ida)
Den Bästa Vännen
Valtiopeli 1863
Toisen kanssa
Tellus
Napamiehet
Hinnalla millä hyvänsä
Nuotin vierestä
Syke
Kimmo
Salatut elämät mukana n. 4 - 6: ssa jaksossa.


Mainoksissa esiintyminen.

Terveystalon mainos
YhdessäMc Donalds` sin mainoksessa
yhdessä veikkauksen mainoksessa
DNA: n mainos 
Oivariinin brändi
HIFK: n brändi
Prisman mainos

Muuta

Mukana musiikkivideo: Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin levyn, Tahtoisin, tahtoisin  kappaleelle.

ADEL ABIDIN - I LOVE TO LOVE..

Mentalist Noora Karma Show

Hulluutta.
Elokuva näytelmän teosta.

Luolavertaus
Kuvataide - akatemian opiskelijan (lopputyö) lyhäri.

Kahdessa Rise of Euphoria tapahtumaan osallistuvassa lyhärissä
Joista toinen: It`s my life

Lisäksi elokuvat jotka ei julkisia:

Yhdessä TAIK: in oppilastyö elokuvassa
"Sisäpiiri" elokuvassa jolla eräs iso yhtiö
opettaa" henkilöstölleen uuden tietokone-ohjelmiston ja sen käytön.

Oppilaselokuvat:

Pummi
TAIK: in oppilas elokuva;
 CityCowboy

Oravanpyörä = Stadia AV AMK: n opiskelijan: Tuuli Mattilan lopputyö.

Live esiintymisiä ja hieman muuta "Taidetta"

Dekkariseikkailu:
Ryhmille tarkoitettu iltaohjelma.

Aikamatka
Vantaan kaupunkijuhlassa 5.2011

Jalkapallo - Ooppera.
Jonka ideointi ja ohjaus ryhmä Belgialaisia futis faneja. Ohjauskieli Englanti.
Kiasmassa elokuussa 2012

Atlas - HelsinkiAtlas - Helsinki
100 Helsinkiläistä lavalla. Kaapelitehtaalla elokuussa 2012.
Ideointi ja ohjaus: pariskunta Portugalista. Saman kaltainen esitys toteutettu useassa Euroopan maassa. Kielenä myös Englanti. 

Kerran Kallion kaduilla Kävelydraama esitys 12.6.2013
sekä: 12. kesäkuuta 2014

Kolmannen ryhmän kanssa, jossa puolet näyttelijöistä oli Tikkurilan Teatterista ja toinen puoli Vantaan Näyttämöltä, tehtiin; "poliittinen satu" Tahdotko Sinä.
Tekstin, joka oli ryhmän omaa, sovitti ja ohjasi Kimmo Tähtivirta. Sillä näytelmällä kävimme Mikkelin Työväen näyttämöpäivillä.

Valokuvanäyttely:
otsikko on linkki videoon YouTuubessa. 
Vuosituhannen vaihteessa valokuvasin ja tein CD - levyn nimeltä: Erään puun tarina, joka kertoo puun tarinan, sen synnyn siemenistä (kävyistä) alkaen päätyen siistauksen kautta uusiokäyttöön.

Vuonna 2001 pidin aiheesta valokuvanäyttelyn Kuusankoskella, Kuusankoskitalossa. Levy oli myös opetuskäytössä muutamilla kouluilla. 



Näytelmät joissa mukana näyttelijänä.

Teatterin tekemisen harrastuksena aloitin vuonna 2006, jolloin liityin Tikkurilan Teatteriin perustettuun senioriryhmään, joka antoi myöhemmin itselleen nimen: Virtuoosit. Ko. ryhmän kanssa olemme tehneet, sekä esittäneet viisi näytelmää:
Visipiläkauppaa ja vitamiineja;
Joka ryhmän oma teksti. Ohjaus ja dramatisointi Milja Vojinovic

Suvisempalot:
Myös ryhmän omateksti. Ohjaus ja dramatisointi Milja Vojinovic.
Em. näytelmien käsikirjoituksista tein saman nimiset omakustanne kirjaset. Kirjasta; Vispiläkauppaa ja vitamiinejä on ainakin vielä saatavana Tikkurilan Teatterilta. Kirjasten myyntituotto ohjautuu Tikkurilan Teatterin, teatteri - ja sirkuskoulun tukemiseen
.

Seuraavaksi tehtiin:  
Hölmöläiset, Tuija Töyrään teksti. Milja "Milli" Vojinovicin dramatisoimana ja ohjaamana.

Neljättä viedään
Myös ryhmän omateksti. Milja "Milli" Vojinovicin dramatisoimana ja ohjaamana.

Kissa ulos!
Viides näytelmä. Aili Lindènin teksti. Milja Vojinovicin sovittamana ja ohjaamana.
Osa esityksistä Kotiseututalo Påkaksen pihalla ja osa Vernissan huoneteatterissa.

Toisen ryhmänkanssa tehtiin Rosa - Maria Perän ohjauksessa Niskavuoren nuori emäntä jonka kanssa käytiin Seinäjoen harrastajateatteripäivillä.
Näytelmä oli perinteinen, sovitus kaikkea muuta kuin perinteinen

Joulupalloja
11.12.2011 Vantaan Näyttämön ja Helsinki International Theatren yhteistyössä järjestämällä lyhyt esitysten iltamissa. Esityksen ohjasi: Viveka Lundström.


Runokilpailu.

Varkautelainen Call Waves Solutions Oy avasi uuden toimipisteen Kuopioonuuteen toimistotorniin. Sen kunniaksi he julistivat alla mainitun kisan, johon osallistuin ja minulla oli ilo ja kunnia voittaa oheisella runolla:

"RUNOKILPA ALKAKOON!
Microtekniasta tulee syksyn mittaan uuden Kuopion yksikkömme päämaja. Nyt pienen kisailun merkeissä etsimme uusien tilojen seinälle runoa koristamaan kehyksiä ja luomaan lämmintä tunnelmaa ja tsemppiä uudelle työyhteisölle."

"Poliittinen satu / satiiri"

Kolmannen ryhmän kanssa, jossa puolet näyttelijöistä oli Tikkurilan Teatterista ja toinen puoli Vantaan Näyttämöltä, tehtiin; "poliittinen satu" 

Tahdotko Sinä.

Tekstin, joka oli ryhmän omaa, sovitti ja ohjasi Kimmo Tähtivirta. Sillä näytelmällä kävimme Mikkelin Työväen näyttämöpäivillä.



Teatteri- ja ohjaaja vaihtuu.

Syksyllä 2011 halusin vaihtaa taetteria, ohjaajaa ja ryhmää joten liityin Helsingin työväenopiston opisto teatteriin, jossa ko. vuonna tehtiin Alfred Järnefeltin syntymän 150 vuotis muistoksi hänen kirjoittamansa
Greeta ja hänen Herransa 
Harri Liuksialan ohjauksessa. Lohjan työväentalossa oli 4.12.2011 vierailuesitys
.


Laitan tähän. Ei tämä ole minun tekemäni. Olen esiintyjänä mukana. Videon idea ja sanoma: opastusta löytyy iäkkäämmille, vieläpä heidän vertaistensa tuottamana. Rohkeasti sitä hakemaan, eikä maksa mitään. 


Mukana maailman kanta -esityksessä:

Vuoden 2012 näytelmä opistoteatterissa oli Mika Waltarin v 1934 kirjoittama, mutta ennen esittämätön:
Yö yli Euroopan
niin ikään Harri Liuksialan ohjaamana.
Syksyllä 2014, marraskuun puolessavälissä tuli opisto teatterilla ensi-iltaan Alfred Järnefeltin Vanhempieni romaaniin perustuva näytelmä: Mielenmuutoksia.
.

Sen on työstänyt opiston: Kirjallisuuden, teatterin ja äidinkielen johtava opettaja: Mervi Tuomikoski.

Klassikko näytelmät:

Vuoden 2015, näytelmä Opisto teatterissa oli: 
Tsehovin Kirsikkapuisto.
Jossa roolini on: Simeonov-Pistsik. Edellisen lisäksi tehdään ja esitetään lyhennetty versio Teuvo Pakkalan: Elsa,
Mirjam Polkusen sovituksesta. Siinä roolini on: Nikkilän isäntä.
Klassikoksi myös tätä voi mainita.

Vuoden 2016 näytelmä perustuu Islantilaisen, Halldör Laxnessin kirjoittamaan romaaniin:
Salka Valka,
joka on myös esityksen nimenä. Ohjaus on: Harri Liuksialan. Oma roolini, työnjohtaja Katrinus Eirikssonina, joka on "lavalla" toisella puoli-ajalla.

Rullaluistelu

Joskus heinäkuussa 2013 näin TV: stä: Elämää mega-kaupungeissa. Siinä kerrottiin että: mm. 2 - 3 kertaa viikossa; ke, pe ja su, ympäri vuoden saavat rullaluistelijat "vallata" hetkeksi Lontoon (joka on tiettävästi ainut megakaupunki Euroopassa) ydinkeskustan kadut (yhden ajokaistan) ennakko suunnitelman mukaan parin tunnin ajaksi. Se osui minuun ja upotti, tuonne minä haluan. Niinpä seuraavana arkipäivänä kävin ostamassa rullaluistimet "takaisin".

Entiset myin kirppiksellä keväällä 2010, säikähtäneenä tammikuussa jää-luistimilla tapahtuneesta pyllähdyksestä, jossa minulle tuli kaksi murtumaa selkään. Tuossa välissä, tähän kesään asti luistelin ainoastaan muutaman kerran jää-luistimilla (jotka eivät menneet kirppiksellä kaupaksi) "pakolliset" luistelut Jääpuistossa Rautatietorilla ja Olympiastadionilla ennen talviklassikkoa.

Olin Lontoossa 4.7. - 8.7.2014. Osallistuin pe. 4.7 ja su. 6.7 luisteluihin.