Pallomme palaa!

Pallomme palaa. Miksi?

Osa maaperästä köyhtyy väärällä viljelyllä ja osa taasen myrkyttyy pitkällisen, liiallisen ja keinotekoisten lannoitteiden käytön myötä, joka taasen johtuu maatalouden kokonaisvaltaisen teollistumisen myötä. Pallomme metsiä ei pitäisi enää raivata lisää laajamittaiseksi, teollistuneeksi maatalousmaaksi. Niiden käyttöä voi joidenkin metsä-alan asiantuntijoiden mukaan jonkun verran lisätä, mutta se on tehtävä järkevästi, kestävän kehityksen- ja jatkuvan uudistumisen periaatteella.

Maatalouden loppu tuotantoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota jatkossa, jotta vältyttäisiin ylituotannosta johtuvaa hävikkiä, jota nykyään näyttää tulevan luvattoman paljon, vieläpä saman tuotteen eri ketjussa.

Maatalousmaan lisä raivaamisesta sademetsistä, on helppoa olla ylevää mieltä, kirjoittaa sademetsien puolustuspuheita työpöydän ääressä, täällä hyvinvointi yhteiskunnassa täydellä vatsalla. Kuten minäkin, tätä kirjoittaessani. Söin juuri vaimon laittamaa hernekeittoa, joka oli keitetty, oikeaoppisesti yön yli liotetuista kotimaisista luomu herneistä (niin ainakin paketin päällä luki), pienellä lämmöllä (juuri ja juuri kiehuen) useamman tunnin ajan. Lisäten grillattua, kotimaisen sian niskaa. Vajaa kilo kumpaakin, mausteeksi suolaa ja sinappia, riittää meille kahdelle noin viikon ajaksi, päivän-parin välipäivän kanssa.

Mutta ollapa sademetsän reunalla, jatkuvassa nälässä olevan perheen kanssa. Siinä ylevät ajatukset karsiutuisivat hyvin herkästi, tulisi mieleen hakea: saha, kirves ja kuokka hyvin herkästi. Minä ainakin hakisin.

Mitä sinä tekisit?

Viljelysmaan uusperustantaan kuuluu perinteisesti kaskeaminen, se on tehtävä tulta halliten. Ei mikään helppo juttu, kuulema. Väärin tehtyjen kaskeamisten tulokset näemme television ja lehtien uutisissa.Teollisen maankäytön lisääminen on taasen eri- hankala ja monisärmäinen juttu. Euroopan- ja Pohjois-Amerikan viljelysmaat ovat aikojen kuluessa raivattu samalla tavalla, jota tapahtunee vieläkin, osa teollisen maatalouden-, teollisuuden-. asumisen ja muun Infrastruktuurin käyttöön. Mikä yksin oikeus näillä on / on ollut?

Miksi näistä ei puhuta?

Brasiliaa sekä muita kehitys- ja köyhiä maita arvostellaan kovin sanoin metsien raivaamisesta myös muuhun käyttöön, unohtaen samalla esittää vastineeksi muunlaista, toimivaa keinoa pitää kansalaisensa leivässä, työllistettynä, sekä tyytyväisenä. Noiden puute aiheuttaa heissä, sekä muissa vastaavissa tilanteissa olevien maiden kansalaisissa katkeruutta, kaunaa ja jopa vihaa meitä muita parempiosaisia kansoja ja vallanpitäjiä, jotka ovat monessa tapauksessa vieläpä korruptoituneita, kohtaan. Pitkään jatkuessa sen väistämätön seuraus on joka puolella, maasta tai kansakunnasta riippumatta radikalisoituminen tavalla tai toisella. Seuraukset ovat nähtävissä tämän päivän uutisissa.

Mitä me teemme?

Asettamalla pakotteita näitä maita vastaan, ne kolahtavat ensimmäiseksi juuri siihen köyhimpään kansanosaan lisäten heidän kurjistumista entisestään. Halpa- ja lapsityövoiman (jota en kannata) maissa varsinkin unohdetaan, että ne muutamat rovot (valuutan nimestä riippumatta) jotka he työstään saavat ovat heidän ainoita tulojaan joilla, jopa suurien kokonaisten perheiden on pakko tulla toimeen. Mitä sitten, kun sekin työ- ja tulo loppuu? Mitä meillä hyvä osaisilla on heille muuta tarjota kuin sääliä, jos aina edes sitäkään. Käymme turisteina halpalennoilla paikan päällä toteamassa sen itse päätämme pyörittäen: voi raukkoja.

Mahtavat miehemme!

Mitä päättäjät luulevat saavuttavansa katkaisemalla suhteet ja sulkemalla nämä maat pois yhteistyöelimistä? Niillä ei saavuteta mitään. Ne ovat ovat vain heidän oman, olemattoman egonsa pönkittämistä.

Onneksi on olemassa ainakin yksi presidentti joka on oivaltanut, että pitämällä yllä toimivaa keskustelu yhteyttä kaikkiin osapuoliin, saadaan tietää, että mitä kriisin osapuolet ajattelevat asioista. Toimien sitten sovittelevasti, etsien kompromissiä jonka osapuolet voisivat hyväksyä.
Erään aiemmin eläneen valtiomiehen viisas ohje kuuluu: Pidä vihollisesi lähelläsi, niin saat tietää ajoissa mitä tämä suunnittelee. Viisaasti sanottu, sopisi ja varmasti toimisi myös tänä päivänäkin.
Nykyään on presidenttien ja hallintojen toiminnassa korostunut ja ensisijaistunut oman maan etu, myös kansainvälisessä politiikassa, niinkuin heidän toimenkuvaansa kuuluukin. Yli-ampuminen ja liiallisuuteen meneminen on siinäkin asiassa, kuten muussakin pahasta. Liittoutumista toisten valtioiden kanssa voi olla epätervettä politiikkaa, jota pitää käyttää erityisen harkitusti.  

Arbeit macht frei.

On saksankielinen fraasi, joka merkitsee kirjaimellisesti "työ tekee vapaaksi". Nykyään se on tunnettu ennen kaikkea natsi-aikaisten keskitysleirien sisäänkäyntien iskulauseena.
Vuonna 1872 saksalainen kirjailija Lorenz Diefenbach käytti sanontaa romaanin nimenä.

Unohtakaamme tuon lauseen ikävä yhteys keskitysleireihin ja ajatelkaamme sen sanomaa ilman noita ikäviä rasitteita. Mitä se teille kertoo? Minulle se kertoo, että kun on työtä, josta saa palkkaa, jolla voi yllä pitää perheelleen kohtuullisen elintason. Työn ollessa vielä itselle mielenkiintoista ja hieman haastavaa, muttei ylivoimaista, eikä ole mitenkään tappotahtista, koneen kanssa suorittamista, niin kaikki on hyvin. Silloin mielenrauha on vakaa, on aikaa itselle, perheelle, eikä mitään tarvetta nousta barrikaadeille kenenkään puolesta, ketään vastaan. 
Silloin työ on tehnyt henkilön vapaaksi.