Joulupukeista.

Toissa vuonna, hyvä ystäväni Maria Yli-Kojola perusti maanlaajuisen pukkipalvelun: Marian Joulupukit. Hän tiedusteli kiinnostustani lähteä pukiksi, minähän lähdin.

Olin vuosikausia miettinyt, että minkähänlaista se olisi, heittää keikkaa aattona. Aiemmin ei ollut käytännön mahdollisuuksia siihen, kuin silloin tällöin keikka aattona kavereille. Kuten eräänä jouluna samassa rapussa, kolme kerrosta ylös, hissillä. Yhtenä Jouluna taasen olin lupautunut keikalle kolmelle kaverille. Kuinka ollakaan, sairastuin, minusta ei ollut mihinkään, en saanut edes ääntä. Arvatkaapa, että harmittiko? No harmitti ja paljon.
Niinpä lähdin innolla pukiksi Länsi-Vantaalle. Marialla oli pieniä teknisiä vaikeuksia, joten listan keikoista sain vasta aivan viime tipassa. Se oli ilmeisesti yhtenä syynä s
iihen, että minulta unohtui aamu lääkkeet ottamatta. Se valkeni minulle vajaassa puolessa välissä. Olin ihmetellyt kun kunto laski koko ajan. Pohdin vaihto-ehtoja, jos lähden hakemaan lääkkeet, niin aikataulu, joka oli jo silloin kireällä viivästyisi ainakin puolella tunnilla. En lähtenyt. Yhdessä vaiheessa kävi jopa niinkin kerettiläinen ajatus vakavasti mielessäni, että jätän homman kesken. Sen vaihto-ehdon hylkäsin heti, en voinut tehdä sitä Marialle, sillä hän ei varmasti olisi saanut siinä vaiheessa ketään tilalleni ja minulla oli sentään lähes kymmenen paikkaa jäljellä. Vielä enemmän vaa`assa painoi tietoisuus siitä, että pukkia odottavat lapset olisivat pettyneet pahasti ja heiltä olisi mennyt Joulu piloille. Niinpä päätin jatkaa ja kaatua vaikka saappaat jalassa. Jostain sain, kuin sainkin lisävoimia. Sain keikat päätökseen kunnialla, hieman vajaan tunnin myöhästymisellä. Osa siitä ajasta kului myös osoitteiden etsimiseen.
Nyt tiedän, että millaista on keikkailla Joulupukkina aattona: Se on kivaa.

Eräs palaute:
¨Kiitos Joulupukille käynnistä, olit loistava. Lapset ja me muut lapsenmieliset pidimme sinusta kovasti. Hyvää joulua sinulle. t. ...¨

Viime vuonna minulla oli autokuski, tunsimme entuudestaan, meillä sujui hyvin ja olimme koko-ajan aikataulussa, jopa hienoisessa etu-ajassakin välillä. Ennen viime Joulua olin sillä mielellä, jopa puhuinkin siitä, että tämä Joulu on sitten viimeinen tätä lajia. Jo aattona kotiin palattuani aloin pyörtämään pyhiä puheitani, nyt olen täysillä mukaan menossa. Vaimo antoi siihen myös suostumuksensa edellyttäen, että minulla on aattona autokuski (joka ei ole tonttu tänäkään vuonna).

Viime vuonna tein kymmenkunta keikkaa jo ennen Joulua erilaisiin tilaisuuksiin ja Pikku Jouluihin, teinpä parin päivän keikan Turkulaiseen ostos-keskukseen. Näin aion menetellä myös tänä vuonna.

Mikäli teillä on tarvetta Pikku Joulupukista ja tai pukista aatto-illaksi Länsi-Vantaalle, niin kääntykäätte luottamuksella Marian Joulupukki-palvelun puoleen. Sopii kääntyä hänen puoleensa muiltakin alueilta. Vaikkapa koko Suomen alueelta, hän kertoo kyllä, jos ei jollain tietyllä alueella onnistu. Aloita lähettämällä viestiä osoitteella: https://marianjoulupukit.fi/